tiistai 17. toukokuuta 2016

Leivinuunin maalaus

Monsteri, möykky jne. Kaikilla tällisilla nimitin keittiötä dominoivaa tummaa isoa möhkälettä. Tarpeellinen ja hyvin lämmittävä, mutta omasta mielestäni synkkä ja väärän värinen.


Olin jo aikaisemmin maalannut olohuoneen puolelle tulevaa muurin toista puolta ja se valosti olohuonetta todella paljon. Mummonmökki kun ei kooltaan kovin suuri ole.
Niinpä sitten eteisen remontin alkaessa tuli puheeksi takan maalaus. Oikeastaan koko remontti lähti liikkeelle siitä kattilatelineestä :D Eteinen muuttui kovasti, mutta siitä omassa postauksessa erikseen.

Homma lähti liikkeelle takan pintapuhdistuksesta. Sen jälkeen teippausta katon rajaan, muualle ei oikeastaan tarvinnutkaan. Väriksi valikoitui tietenkin sama, kuin olohuoneen puolella, joka on tuollainen harmahtava. Saumat tulivat valkoisella.

Aloitin telalla telaamaan pintaa suhteellisen ronskisti. En välittänyt jos maali tuhri saumavälejä, sillä ne olivat entuudeltaan tumman ruskeat.
Kun ensimmäinen kerros oli telattu, oli yläpuoli jo kuivunut, joten pystyin aloittamaan uudestaan.
Toinen kerros näytti hyvältä ja siihen se jäikin.
Aloitin saumojen maalailun seuraavaksi. Siinä toimi hyvin pieni pyöreä pensseli, joka sopi rakoihin hyvin.
Tämäkin homma kahdesti.
Tässä vaiheessa oli mennyt suunnilleen 12h ,pelkkää maalaamista.

Uunin alaosa tuli maalailtua myöhemmin. Takkaa korjailtiin ja osa tiileistä vaihdettiin. Kun nämä oli tehty ja kuivunut, sain maalattua loppuun saakka.
Irroitettiin kipinälevy lattiasta, hioin sen puhtaaksi vanhasta punaisesta maalista. Maalasin samalla harmaalla ja lakkasin kolmeen otteeseen. uudet naulat ja takaisin kiinni. Siltä osin remontti oli valmis.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kattilateline

Kokkinaulakko,kattilateline, mitä näitä nyt onkaan. Olin haaveillut leivinuunin päälle tällaista jo jonkin aikaa ja selaillut erilaisia vaihtoehtoja. Katselin kauan aikaa metallisia/rautaisia ja valkoisia. Mieheni sitten näytti jotakin kuvaa puisesta ja aloin innostua siitä materiaalina kuitenkin.

Löysin sattumalta varastomme takaata pitkän pyörö laudan ja innostuin sen kauniista harmaasta sävystä. Hetken aikaa ideoitua, visio oli valmis. Ja kuinka helppoa se lopulta olisikaan tehdä.

Sopivan mitan sain ihan vain mittaamalla leivinuunin ja silmämääräisesti sovitin tulevan telineen sen päälle.
Halusin siis, että puu puolitetaan, jolloin sen kaunis kuvio ja väri jäisi näkyviin ja näin ollen päällipuolelle saataisiin suoraa tasoa.


Kun puut olivat puolitettu, ruuvattiin ne yhteen poikkipuun avulla. Tämän jälkeen vain mieluisat koukut kattiloille ja yläpuolelle ketjua kattoon kiinnitystä varten. Valmista tuli!

torstai 12. toukokuuta 2016

Seinähylly lavoista

Kodistamme löytyy myös toinen elementti joka on tehty kuormalavoista.
Olin etsiskellyt jo kauan seinälle hyllykköä. Joka olisi kapea ja johon saisi esille kaikkea pientä kivaa. Etsiskelin inspiraatiota muista blogeista ja kuvista. Lopulta katsottuani ikkunasta ulos ja nähdessäni pinotut lavat se välähti.

Siinähän se meidän tuleva seinähylly makoilee. Kaksi lavaa vierekkäin olisi juuri sopiva leveys seinälle.
Kävin kokeilemassa lavojen painoa ja sitähän löytyy. Ensimmäiseksi nousi mieleen kuinka kiinnitys ja onko niitä edes mahdollista saada nostettua seinälle.
Mittasin lavoista kohdat, joista ne pystyisi kiinnittämään. Sen jälkeen seinän luokse koputtelemaan ja mittailemaan missä runkopuut menevät.
Pienen sommittelun jälkeen seinästä löytyi kohta johon lavat saisi kiinnitettyä.

Valitsin mieleiset lavat ja aloitin hionnan. Isoimmat ja rouheimmat kohdat pois, mutta ei taaskaan liian sileäksi.
Käsittelin lavat vaalealla kuultomaalilla, joka toi pintaan häivähdyksen vaaleaa sävyä. Lavojen oli tarkoitus näyttää vanhoilta ja käytetyiltä ja mielestäni kyseinen maali toimi siinä erinomaisesti.


Halusin hyllyyn mahdollisuuden ripustaa viinilaseja, joten sahasin sopivat pätkät listapuusta ja tein niihin kolot laseja varten. Samat listat kiinnitin kaikkiin muihinkin kohtiin, jotta tavaraa pystyi laittamaan lavan sisään.

Kahden henkilön voimin lavat ruuvattiin seinälle, joka oli oma taiturointinsa. Ne kyllä painavat! Hyllyistä tuli todella tukevat kuitenkin, eikä tarvitse pelätä niiden putoamista seinältä.

Valkoinen lavapöytä

Ihanat, monikäyttöiset ja monesta paikkaa löydettävät kuormalavat. Pihaltamme löytyy isompia sekä näitä pienempiä lavoja eri käyttötarkoituksiin.

Olin haaveillut olohuoneeseen valkoista pöytää. Valkoista siksi, että sopii kodin nykyisiin väreihin ja muutenkin väri on sisustuksessa noussut hyvinkin mieleiseksi.
Miettiessä minkälaista pöytää oli kriteereinä, että se on tehtävä itse ja sen pitää olla käytännöllinen. Saisi olla monikäyttöinen. Kaunis, mutta samalla jokseenkin ronski.


Suunnittelusta työhön. Valitsin pienemmät lavat, jotka kooltaan ovat 60x80 cm.
Pöydän tulisi käydä myös syömiseen, joten kovin matalaksi sitä en halunnut. Kolme lavaa pyörien kanssa oli sopivan korkea.

Teko alkoi hiomisella. Hioin koneella 60 paperilla ronskin puoleisesti lavat päältä ja alta. Tarkoitus oli saada isoimmat tikut ja karheus pois, mutta ei tehdä täysin sileää jälkeä.
Päällimmäisestä lavasta irroitettiin laudat ja lyötiin kaksi uutta lautaa pitkittäin reunoihin. Sahattiin 8 kpl 60 cm lautaa, jotka naulattiin lautoihin kiinni.


Tämän jälkeen maalasin yksitellen lavat alta sekä päältä perus maalarin valkoisella remonttimaalilla. Päällimäisen ns.pöytälevyn lakkasin viisi kertaa sävytetyllä lakalla joka ei ala kellertämään.
Lavat ruuvattiin yhteen alakautta sopivilla ruuveilla, jolloin niistä ei jäänyt jälkiä näkyviin. Halusin vain vanhat naulat näkyviin, joten niille ei tehty mitään.

Pöytä ympäri ja alle kiinnitettiin neljä läpinäkyvää rullaa.
Pöydässä on kaksi tasoa, johon mahtuu esimerkiksi lehtiä. Raot ovat sopivat myös vaikkapa viinipulloille.
Vaikkakin on hiema raskas painoltaan, on pöytää erittäin helppo liikuttaa pyörien ansiosta. Puhdistaminen on erittäin helppoa lakkapinnan vuoksi.